Huoneessani kyhjöttäminen alkoi jo kyllästyttää. Halusin ajatella että kaikki olisi vain vitsiä, isoa naurettavaa vitsiä! Todellisuudentajuni kuitenkin sanoi, että mielikuvitukseni oli väärässä. Tämä oli totisinta totta, pahinta mahdollista... Aviomieheni oli kidnapannut minut kotonani, piti minua panttivankina kotonani... Naurettavaa!!!
Lempiharrastukseni oli kuunnella alakerrasta kuuluvaa Breen ja Alexin keskustelua. Tuntui niin oudolta että mieheni puhui yhteisestä tulevaisuudesta jonkun muun kuin minun kanssani! Tunsin itseni niin mitättömäksi...
Pian alhaalta alkoi kuitenkin kuulua melua, hälinää ja nuoren äänen huutamista.
– Kuka sinä olet...?
– Painu nyt...
– Natalie!!!
– Sinä suus kiinni!
Olin ihan ulalla, mitä tapahtuu.
– Saanko mä esittää ystävällisen kysymyksen? Mitä hemmettiä sä teet jonkun vieraan ukon talossa? Sä olet naimissa akka! Pettäjä! Breen tytär huusi äidilleen.
– Mitä...?
– Miten sinä voit sanoa noin? Ja saanko kysyä, mitä sinä teet ulkona tähän aikaan, ja miksi hel... ihmeessä sinä olet täällä?
– Miksi sä sanot noin ja miksi SÄ olet täällä? Natalie huusi takaisin.
– Aloitetaan sinusta!
– No, mä olin kotona, puhuin yhden frendin kanssa. Se sano kävelevänsä just tässä lähellä ja sano et oli nähny sun tulevan, kai mä nyt tulin tänne kun sä väitit että sä meet kauppaan!
– Helvetti... Bree mutisi
– Nii, nyt on sun vuoros selittää! Nainen, sulla on mä ja aviomies, mitä sä täällä toisten miesten kodissa kuppaat, ja vielä salaa!
– Työjuttuja ja semmosta...
– Kuuluuko punaiset ja pitsiset alusvaatteet, verkkosukkikset ja korkkarit työasioihin!? Mun mielestä sä et ole mikään katu huor....
– Turpa kiinni kakara! Bree huusi.
– Noniin, mitä mä sanoin, sä punastelet! Ei ihan taida olla työasioita!
– Hiljaa...
– Arvaa kaks kertaa olenko?
Sitten Natalie hyökkäsi Alexin kimppuun.
– Sä, ukko siinä?
– No? Alex kysyi kylmän rauhallisesti.
– Mitä sä teet meidän äidin kanssa? Eksä tajua että sä romutat mun maailman!
– No...
– Kuule kakara, vastaa sinä mun kysymykseen! Miksi sä tulet tänne urputtamaan vanhemmille ihmisille, miksi sä ylipäätään oot mun kotona jauhamassa mulle?
– Et sä voi.... Sanoo tolleen! Mä lähen vetään, tää on ihan sairasta! Natalie karjui ja häipyi ovet paukkuen.
Nyt päätin käyttää tilaisuuteni hyväksi, ja päätin kerrankin huutaa apua, jos vaikka Bree olisi jälkishokissa.
– APUA! karjuin niin kovaa kuin kurkustani lähti.
– Mitä tuo oli?
– Mikä?
– Tuo huuto!
– Mikä huuto, en minä kuullut mitään... Alex lopetti keskustelun.
Illalla kun Bree lähti, yritin piiloutua johonkin huoneessani. Mitä se hullu mies vielä teksi...?!
Alex juoksi huoneeseeni kuin raivohärkä.
– Mitä me sovittiin?
– Pitää olla hiljaa, tai... Alex, älä tee mitään mitä tuut katumaan!
– Mä en kadu mitään!
Alex otti mojovan askeleen eteenpäin, ja läpsäisi minua naamalle niin kovaa, että kaaduin sängylle voivotellen.
– Alex... lapsi... vaikeroin hiljaa. Se oli kuin taikasana. Miehen käsi laski ja hän lähti pois.
----------------------------------------------------------------
– Mitä? Onko jokin huonosti, ja mitä hittoa se eilinen aviomies juttu oli?
– Mi-mikäkö... Siis enkö minä sanonut että olen naimisissa...?
– No et hitossa! Nyt mä olen vaan joku pelle salarakas vai? Alex suuttui.
Ai että oikein meillä pyh!
– Niinkuin esimerkiksi mitä?
– No... Josh?
– Kuka hiton Josh?
– Minä, matala ääni sanoi.
– Kulta, mä voin selittää, Bree aloitti.
– Mitä muka!? miehet kysyivät yhtä aikaa.
– Alex... Tässä on Josh, aviomies... Tuotah... hmm... Josh, tässä Alexander, Bree sipisi.
– Sä olet niin tuomittu jätkä! Josh karui Alexille.
– Hei, selvitetään tämä niinkuin aikuiset.
– Puhut sinä, sä olet joku parikymppinen kakara!
– Ai että kakara!
– Kakara!
– Sehän katotaan!
– Ja niin katotaankin! Josh karjaisi ja hyppäsi Alexin niskaan.
– Päästä irti hullu!
– No en!
– Ai mun kyynärpää!
– Onko eka kerta kun viet vaimon portsarilta!
– Ähh, on... Alex parkui Joshin vankoissa käsissä.
– Ai saakeli! Alex karjui kun Josh paiskasi hänet maahan.
– Oma ongelmas!
Silloin päätin taas koettaa onneani. Arvelin alakerrassa olevan juuri sopiva hetki pariin lisä-draamakoukeroon.
– APUA! huusin niin kovaa että keuhkot meinasivat haljeta.
– Mikä se oli? Josh huusi.
– Toi on se ääni minkä mä kuulin silloin Bree huomautti.
– Mä en edes halua tietää milloin "silloin" Josh puuskahti.
Karjaisin vielä toisen, kolmannen kerran ja se sai ihmisiin liikettä. Kuulin portaista askelia, huutoa, tappelua, ääniä ja lopulta, ovi aukesi! Vapauden ovi! Elämä!
– Hazel, mitä? Mitä ihmettä! Bree huudahti.
– Ämmä! oli ensimmäinen sana mikä suustani pääsi.
– Mä... Mä en ikinä olis voinut...Tietää... Anna anteeks...
– Joo, totta kai mä annan, sanoin rauhallisesti. – Eihän mulla tässä mitään, mua on pidetty vaan kuukausi tossa kopperossa ja mä oon sentään raskaana ja mulle olisi voinut käydä mitä tahansa.. Mut ei, ei se mitään!
– Oikeasti?
– No ei helvetin ÄMMÄ ole! rääkäisin Breelle niin että kurkkuun sattui.
Tilanne oli oikeastaan aika kauhea! Mitä ihmettä tässä nyt oiken tapahtuu? Neljä aikuista, joista yksi raskaana, kaikki agressiivisessa tilassa ja nyrkki herkässä! Lievä apua!
Jes, Hazel pääsi vapaaksi viimein!
VastaaPoistaHiirvee Alexander edelleenkin :( Toivottavasti tää nyt selviäis jotenkin järkevästi! Huii kamala... Edelleen jotenkin "shokissa" tästä :D
No, kunpa tässä nyt kävis jotain järkevää ja kävis hyvin ja näin, en keksi mitään kommenttia jotenjoten...
Ihanaa! Hazel pääs vapaaksi! Luulin jo että Alexander häippäsee pois kun Breen pettäminen tuli ilmi ja jättää Hazelin nälkään.... No, kattoo nyt miten tosta jatkuu=)Hyvö osa, tää käy jännäks:D
VastaaPoistaOonkohan muuten muistanut mainita että tää on tokavika osa? :/
VastaaPoistaPerskeles. Kun en hetkeen ole muistanut tsekata niin sä olet mennyt sotkemaan koko ihanan tarinan. Perkele sun kanssasi, mä tykkäsin tosta parituksesta.
VastaaPoistaTeksti on oikein sujuvaa kuitenkin, itse ehkä kaipailisin hieman enemmän kuvailuja kun tällainen pakkomielteinen vekara olen. Kaks viimeistä osaa on kyllä lyöneet mut ihan ällikällä :)
Ja perkele tää mitään tokavika osa ole!
:')
VastaaPoistaTarkistan vielä, että oliko tuo monologisi eka kappale positiivinen vai negatiivinen? ;D Olethan sentään ollut lukijani pisimpään.... :))))
Joo, mä oon oikeasti pahoillani, mutta mun aivot ei vaan enää keksi mitään, mikä veis tätä tarinaa eteenpäin... Ja osasyy voi myös olla että kun menin sotkemaan ne ladattuni ihan kokonaan jälleenalusta, niin kröhöm... Kaikki katos ja oon joutunu tekemään mielestäni aika hitosti turhaa työtä tän tarinan eten nyt jo...
Mulla on tästä lopusta nyt kuitenkin suunnitelmat a ja b, ja päätin nyt toteuttaa A:n... Mutta, olkee huoletta, en mä teitä tarinoissani hylkää! :)
Mulla on kuulkaa isot suunnitelmat seuraavia stooreja varten! kjäh käjäh! N
Nyt kun kouluvuosi loppuu, haluan saattaa mahdollisimman monta asiaa loppuun, (tai lopettaa) jotta mulla olis mahdollisuuksia selvitä seuraavista tarinoistani... Ja saas kattoo nyt tota lc Célinii, kun ei sillä oo kun pari vakikommentoijjaa ja mä en muutenkaa jaksais kymmentä sukupolvea...
Hitto mää vihaan itteeni! Aina mä alotan jotain ja haluun heti lopettaa
- lyö päätä seinään-
Mutta, kiitos teille rakkaat lukijani tähän mennessä, ootte ihania! <3