torstai 24. helmikuuta 2011

Luku 4 Vitivalkoinen rakkaus

Tässä on taas uusi osa! Taas vähän paha sanoa taas mitään mistään, mutta joo, lukekaa ja kommentoikaa risuja ja ruusuja!


Kun olin Alexanderin kanssa, olin onneni kukkuloilla! Alexander oli niin hellä ja huomaavainen! Hänen kanssaan oli vain niin helppo olla, hän kuunteli, hän kertoili juttuja lapsuudestaan...

Mutta ennen kaikkea, hän oli paras tuntemani suutelija! Hän jaksoi aina huomioida minut, tilanteessa kuin tilanteessa... Hän vain oli niin täydellinen! Voisin kertoilla Alexanderin piirteistä ikuisuuksia, mutta tuskin se ketään kiinnostaisi.

– Mitä sinä haluaisit tehdä huomenna? Alexander kysäisi.
– En minä haluaisi tehdä mitään erityistä, samaa mitä joka päivä...! Istua sinun kainalossasi ja kuunnella sinun ihania tarinoitasi.
– Tuo on niin liikuttavaa! Joanne naurahti ja tuli terassille. 

– Kyyhkyläispari jatkaa vaan, minulla on kirja messissä... Joanne kikatti ja istui viereemme.
Tunsin oloni vähän kiusalliseksi kun Joanne istui siinä, mutta minkäs sille voi, talo oli kaikkien yhteinen...

– Juu, kyllä minä ymmärrän... Joanne huoahti ja nousi. – Ei kolmatta pyörää... Ei minua oikeastaan tuo teidän imuttelunne katselu juuri kiinnosta...
– Kiitos Joansku! huikkasin, ja sekunnin sisällä siitä kun hän nousi, Alexander oli taas kimpussani.

Eräänä päivänä istuimme sohvalla, ja juttelimme yhteisestä tulevaisuudestamme, kun Olga tuli sisään. Hän yskäisi kovaäänisesti, ja keskeytti näin puheemme.
– Niin Olga? Sanoin, kääntyen hänen puoleensa.
– Nouse nyt nuorempi ihminen kun vanhempi tulee huoneeseen.
– No mitä nyt taas... huoahdin, ja nousin vaivalloisesti ylös.
– Ensinnäkin, seiso suorassa, kampaa tukkasi, suorista mekkosi... Tai oikeastaan, hanki hame jossa on kunnon mittainen helma!
– Nyt minä haluaisin keskustella tuosta teidän suhteestanne Alexanderin ja sinun välillä... Kuules nuori nainen! Et voi tietää kuinka sopimatonta tuollainen suhde on! Tehän olette tunteneet vasta melkein vuoden.

– Vasta vuoden! Pah! Minä olen sitä paitsi kahdeksantoista parin päivän sisään! Eikö minulla ole muka oikeutta omiin ajatuksiini! Millä ihmeen vuosisadalla sinä olet syntynyt? 
– Kuules nyt neiti näsäviisas! Minä olen sinua viisikymmentä vuotta vanhempi, ja minulla on monen kymmenen vuoden elämänkokemus toisin kuin sinulla! Sinä et voi tulla neuvomaan minua siinä mitä minä teen!
– He nainen! Kuuntele itseäsi! huokaisin.

– Nyt sinä nuori nainen suus kii! Olga karjahti ja läppäisi minua poskille.
Järkytyin pahan päiväisesti! Nytkö tähän on menty, väkivaltaan!? Olga on kyllä hullu, mutta että näin hullu,  ja väkivaltainen!

– Nyt Olga! Alexander jylisi ja suhahti huoneen läpi naisen eteen. – Kerro minulle ne valtuudet, jonka turvin sinä lyöt  minun tyttöystävääni? hän huusi aivan raivoissaan.
– Nyt kakara tulee turpaan! Olga karjaisija hyökkäsi Alexanderia kohti.
Minä kiljuin täyttä häkää, ja huusin muita paikalle. Sitten satuin muistamaan, että he olivat lähteneet kävelylle. Katselin kauhuissani kun Alexander ja Olga tappelivat läjässä niin että huuto vain kuului.
Kun Olga oli saanut vampyyriä vastaan tappelemisesta tarpeekseen, hän lähti pois. Alexander nousi lattialta ylös, ja minä ryntäsin tukemaan häntä.
– Se nainen on HULLU! kiljaisin, ja silitin Alexanderin poskea.
– Mutta miten sinä voit, ei kai sinulle käynyt mitään? hän kysyi huolissaan.
– Ei minulla ole mitään hätää...

– Tiedätkö muuten mikä päivä ylihuomenna on?
– Odotas, Alexander sanoi, ja katsoi minua syvälle silmiin sekunnin murto-osan.
– Sinun kahdeksantoistavuotis-syntymäpäiväsi! hän huudahti innoissaan.
Pearl ja Joanne palasivat sillä sekunnilla lenkiltä, ja molemmat tulivat olohuoneeseen huutaen:
– Hazzen synttärit, hazzen synttärit, hazzen synttärit, hazzen synttärit! (penkkareiden meidän penkkarit sävelellä)

Ne kaksi tarmopesää saivat ihmeitä aikaan kahdessa viikossa! Ruokatila oli muutettu ihanaksi synttäritilaksi kahden päivän varoitusajalla.
– Oi! Täällä on niin ihan ihastuttavaa! huokasin, ja katselin lumoutuneena ympärilleni.

– Kiitos! Ja ottakaa pizzaa! Pearl komensi.
Istuimme tyytyväisinä pöydän ympärille, ja aloimme ahtaa pizzaa suihimme! Voi kuinka olinkaan kaivannut pizzan ihanaa makua... Mitä parempaa lastenkodissa asuva ihminen voisi toivoa!? 


– Mitä mitä mitä? Mitkäs juhlat täällä on? Olga kysyi ja mulkoili meitä kaikkia murhanhimoisesti.
– Me olemme juhlineet jo toista tuntia! Pearl huomautti närkästyksissään.

– Ajattele nyt kerrankin positiivisesti Olga! Nyt tässä talossa on yksi aikuinen lisää! Alexander hermostui.
– Jaa, mitä siitä... Olga hymähti.
– Voisitteko lehmän jälkeläinen pitää turpanne kerrankin kiinni! Alexander ärjäisi kuin leijona.

Kun me kaikki muut olimme siirtyneet olohuoneen puolelle, Pearl tarttui puhelimeensa, ja valitsi numeron.
– Hei, pääsetteehän te molemmat nyt tulemaan? hän kysyi.


– Olga lähtee kohta, kyllä te voitte tulla, sanokaa vaikka olevanne sukua... hän sanoi mystisesti luuriin, ja lopetti puhelun.
Hän tuli luoksemme olohuoneeseen, ja ilmoitti.
– Noniin, meille on tulossa vähän... Hmm... Yllätysvieraita! 
Pian olohuoneeseen ilmaantui kaksi nuorta naista, jotka jotenkin vaikuttivat tutuilta. Katselin heitä vähän aikaa, ja muistini alkoi virkistyä. Naiset olivat varmasti Vampyyrejä, joten heidän täytyi olla...

– Maria ja Diane! Ihana nähdä! Te olette niin hyvin säilyneitä! Pearl iloitsi, ja halaili sisaruksia.
– Maria ja Diane, silloin 200 vuotta sitten, kö? kysyin hämilläni.

– Hei Hazel! Minä olen Dianne! nainen esitteli itsensä, ja sulki minut halaukseen.
– Oho, sinä olet vielä raaka... Maria sanoi tullessaan viereeni.
– Ööh... Raaka?
– Alex, etkö sinä ole tehnyt vielä hommaasi? Diane nauroi.

– Me päätimme tulla morjestamaan, ihan vain huvin vuoksi, ja tietenkin koska sä nyt olet täysi-ikäinen! he iloitsivat.
– Ai, tuo on kiva kuulla... sönkötin, ja katselin 400 vuotta vanhoja kahdeksantoistavuotiaita täydellisen näköisiä naisia.

– Mä kyllä ymmärrän että tää on hämmentävää, Dianne naurahti.  – En mäkään ihan normaalina mun rotuani pidä!  Mut kyllä siihen nyt 400 vuodessa tottuu! hän kikatti.
– Dianne, jos päästettäisiin Hazel ja Alexander johonkin kahdestaan, Pearl sanoi ja otti Diannea olkapäistä kiinni, ja ohjasi tämän ruokahuoneseen.
– Vastahan me tavattiin! Diane puuskahti.
– Olen pahoillani... Me tarvittaisiin vähän omaa aikaa... huokaisin Dianelle, ja lähdin Alexanderin mukana.

Seisoimme jälleen tällä pihapolulla, jolla olin saanut ensisuudelmani.  Tilanne tuntui kauhean tutulta, Alexander seisoi edessäni melko totinen ilme naamallaan, mutta nyt me kummatkin tiesimme mitä oli tulossa.

– Kulta, minä varoitan sinua siitä, mitä tulet menettämään tämän päätöksen takia, Alexander aloitti.
– Älä nyt... yritin pistää väliin, mutta Alexander jatkoi itsepäisesti.

– Tästä lähtien et voi ikinä enää olla ulkona päivisin kolmea tuntia kauemmin, et saa ikinä veren makua pois suusta,  et voi tutustua niin hyvin toisiin ihmisiin, koska haluat tappaa heidät, etkä mitä luultavammin voi saada kuolevaisia lapsia, tai perua tätä päätöstä, tämä on ikuinen ratkaisu.

– Kulta minä kyllä löydän tästä päätöksestä ainakin yhden suuren hyvän.
– No?
– Nyt minä elän sinun kanssasi ikuisesti, enkä minä voi koskaan kuolla, ja tulen näkemään satojen sukupolvien kasvun!  listasin innoissani.
– Oletko nyt valmis?
– Olen! Täysin valmis!
– Varmasti?
– Olen kulta, mutta, oletko sinä varma että voit lopettaa?
– Rakkaudesta voi lopettaa!

Alexander painoi kylmän suunsa kaulaani vasten, ja kuiskasi viimeiset sanat:
Anteeksi.
Tunsin kuinka kylmät terävät piikit painautuivat kaulani läpi. Hetken tunsin polttavaa kipua, sitten viilenin hetkeksi. Pian poltteleva tuska ja kipu tuli takaisin. Ähkäisin pari kertaa mutta Alexander piti niin lujaa kiinni, etten enää tuntenut niin polttavaa tuskaa.

Kohta mieleni valtasi rauha, ja tunsin hetkeksi kuinka silmissäni kylmeni, ja kuinka sisimmässäni kylmeni. Alexaner piti minusta vielä hetken kiinni, sitten hän irrotti hampaansa kaulastani. 

Alexander katsoi minua hetken silmiin, ja silitti poskeani. Ajatukseni kulkivat sekavasti, ja ainoa mitä näin ja tunsin, olivat Alexanderin kädet jotka eivät enää tuntuneet kylmiltä, ja hänen hieman tuskainen katseensa, joka kohta muuttui iloiseksi.
– Hyvää syntymäpäivää rakas!

Nonniin, draamaa hunajaa ja siirappia :D Odotan teiltä risuja ja ruusuja <3

10 kommenttia:

  1. Ääh, en oo vielä ihan varma mitä mieltä oon tästä osasta. Toisaalta tykkäsin, mutta mua harmitti kamalasti kun Hazel (olihan se sen nimi?) muuttui näin kovin nopeasti. Muutenkin otti (silloin viime osassa jota en tainnut kommentoida) tiedon Alexanderin ja Pearlin vampyyriydestä (miten lie taipuukaan :D), olisin tykännyt, että olis ollut vähän enempi draamaa, järkyttyneisyyttä tai jotain, mutta se nyt ei liity tähän osaan.

    Kuvailu on edelleen ihan hyvää, mutta mua on ruvennu ärsyttämään vähän kun kaikki aina tappelee ton Olgan kanssa ja ne riitelykohdat tuntuu välillä vähän omituisilta.

    Pääasiassa kuitenkin tykkään tästä ja odotan innolla miten Hazel tulee suhtautumaan tulevaan vampyyrielämäänsä ja että miten Joannen käy :)

    VastaaPoista
  2. Kiits sarppe!
    Hazelin oli aluks tarkotuksena muuttuu vasta vähän myöhemmin, mutta sitten tulevat juonenkäänteet tarttee sen että se on vampiiri. Rupesin nyt jälkeenpäin ittekkin et hetkonen, kukaan ei pahemmin tainnu järkyttyä siitä Pearlista ja Alexanderista! :O
    Joo, Olgan kanssa kommunikointi on kyllä vaan yhtä tappelemista, mutta kohta se akkandeeros lähtee huut hlvettiin tästä tarinasta! (psykonauru)

    Hyvä että tarina miellyttää muuten, ja et uskokkaan mitä olen Joannen pienille harteille kasaantuu!

    VastaaPoista
  3. Muakin vähän harmitti tuo kun Hazel muuttui näin nopeasti vampyyriksi :( Mutta muuten tykkäsin osasta :) Toivottavasti et silti suunnittele Joannen kohdalle mitään ihan hirveetä, mua säälittää sen puolesta D: Pakko sanoa että oot edistynyt ihan hirveesti lemongrassin alusta lähtien :)
    Teksti oli hyvää ja, no, kuvakulmista en oikein osaa sanoa mitään kun en itsekään ole niiden mestari (jätetään ne Radioactivelle tai jollekin muulle joka niistä enemmän tietää :D)
    Uu, mitähän varten kaksoset tänne kutsuttiin? :o
    Tuo Olga on kyllä hirmu ärsyttävä. Kokoajan huutamassa kaikesta D: Nyt nousi kyllä vähän ihmetys kun sanoit että se on lähtemässä, mitäs keksitkään sen varalle... :D
    Oho, tulipas varmaan sekava kommentti. No, hyvä osa oli näin ja toivottavasti seuraava tulee pikapuoliin (ei taas paineita) :)

    VastaaPoista
  4. Aluksi täytyy sanoa että toivon että julkaisisit osia hieman harvemmalla aikavälillä, minä en ehtinyt lukea edes kolmatta osaa kun neljäs jo ilmestyi.

    Alun Hazelin ja Alexanderin kuhertelukohtaus oli todella onnistunut ja luonteva, sen pilasi vain tuo lempinimi Joansku. En muutenkaan ole tuollaisten väännettyjen lempinimien suurin kannattaja, mielestäni ne kuulostavat vain ja ainoastaan tyhmältä.

    Vuoropuheluissa on vielä tiettyä jäykkyyttä ja epäaitoutta vaikka ne rulaavatkin mukavasti eteenpäin, niissä on sopiva tahti. Ja olen sarpen kanssa samaa mieltä tuosta riitelystä, sitä alkaa olla melko paljon. Varsinkin tämän osan Alexanderin ja Olgan tappelu rupesi lähinnä naurattamaan. :D

    Vampyyriksi muuttuminen oli hyvin tehty ja kerronta ei pettänyt missään vaiheessa. Muutenkin osa oli kokonaisuudeltaan hyvä. Kuvakulmista vielä sen verran, että muutama lähikuva ei tekisi vielä pahaa. Muuten ne näyttävät hyvältä. :D

    VastaaPoista
  5. Minäkin tulen valittamaan siitä, että Hazel muuttui näin nopeasti. Olisin mielelläni nähnyt Hazelin ja Alexanderin suhteen tapahtumia jne.

    Sano, että aiot tappaa Olga-lehmän. Se on ihan hirvittävä ämmä.

    Kerronta oli sujuvaa, kuten aikaisemminkin. Tarina ei missään vaiheessa katkennut ainakaan merkitsevästi ja kuvat kertoivat samaa tapahtumaa kuin tekstikin.

    Joansku on kyllä aika typerä lempinimi. Valitan.

    VastaaPoista
  6. Nonniin, tästä teille yhteisvastaus yleisimpiin risuihin :D
    Olen tosi iloinen, kun esitätte kritiikkiä, sillä nyt on helpompi kehittää itse tarinaa!
    Hzelin vampirisoituminen taisipi olla yleisin surun aihe. Pakko sanoa, että itsekkin tämä asian nopeus tuli vähän nurkan takaa, mutta tämä toimenpide on välttämätön tarinan etenemisen kannalta... :)
    (no jo on virallista tekstiä -.-)
    Siispä tulevaisuuden tarinan eteneminen on teistä ehkä vähän liian nopsaa, mutta uskokaa tai älkää, mä olen jo siirtänyt kaksi aika keskeistä tapahtumaa tästä osasta ;D
    Olgasta alkaa kieltämättä tulla jo koomisen agressiivinen, mutta sanonpa sinulle Päärynä, valitettavasti Olga ei tule heittämään veivejään... :'(
    Kuvakulmiin, ja osien ilmestymistiheyteen yritän puuttua, mutta näitä osia on nyt tullut kuin sienä sateella kun on loma, mutta arkena taitaa tulla osa viikossa, joskus voi venyä pidempään, joskus voi tulla vähän nopeampaa :DD

    Sanoinkos mää nyt kaiken... Taisin sanoa, no, laitan lisää jos muistan jotain!

    VastaaPoista
  7. mää olen tällänen romantikko, että juu rakastan hazelin ja alexanderin suhdetta ! 8----D tuossa toivoinkin ettei hazel muuttuisi vampyyriksi, mutta ihan hyvä näin. ( :

    olen katsellut tota hazleia ja sen ulkonäköä, se on jokseenkin jännä ? kun se ei näytä ihan tavalliselta, mun mielestä. 8----D

    nii ja olga sais painuu persukseen, toivottavasti se kuolee pois & pian >:---D

    toivoisin että päivittäisit myös recuerdoa, jos jaksaisit niin mahdollisimman pian ! :----)

    VastaaPoista
  8. Misu
    kiva kuulla että on makeanystäviä :DD
    Hazelin piirteet tulee yhreltä aasialaiselta valmissimilrä TSR:ästä, johon rakastuin ihan kybällä! :D
    Recuerdoon päivityksiä tiedossa, just kohta :D

    VastaaPoista
  9. Ootko poistanu Recuerdon? :( Tai niin miulla ainakin näkyy, kun yritän mennä sinne.. ;o

    VastaaPoista
  10. En ole poistanut, mutta osoite on kyllä muuttunut:
    myrecuerdo.blogspot.com :DD

    VastaaPoista