sunnuntai 27. helmikuuta 2011

luku 5 Tarpeellinen poistuminen

Tämän osan kuvaamiseen ei yllättävää kyllä mennyt juuri kauan... Anteeksi niille jotka halusivat vähän hitaampaa päivitysväliä, mutta ajattelin nyt vielä pistää uuden osan tätä, ennen kuin lomani loppuu! Hidastan kyllä tahtia heti kun koulut alkavat! :D


– Kuule Hazel...
– Mitä?
– Mi-millaiselta se oikein tuntuu?
– Mikä?
– No, tuota, vampyyrinä oleminen! Miltä se tuntuu?

– Sinä et arvaakkaan miltä se tuntuu! nauroin.
– Iltaisin, oi iltaisin! Silloin tuntuu siltä kuin suoniini valuisi adrenaliinia joka aukosta, ja aivoni käyvät ylikierroksilla! Nyt voinkin arvata miksi Alex ja Pearl oppivat taitoja niin nopeasti, tai uusia kieliä!

– Hmm, tuo kuullostaa kieltämättä ihanalta mutta... Oletko ajatellut sitä, hmm... Kuolemattomuutta? Tai, onhan se nyt aika iso juttu! Kuvittele, sinä näet sen kun minä, lapseni, lapsenlapseni, lapsenlapsenlapseni ja he kaikki syntyvät ja kuolevat! Sinä näet mahdollisen kolmannen, tai jopa neljännen maailmansodan...
Oletko sinä edes ajatellut mitä kaikkea menetät ja....

– Joanne ota rauhassa, et sinä nyt vielä ainakaan kahdeksaankymmeneen vuoteen kuole! nauroin kiityneelle siskolleni.
– No, tuota, minulla olisi sinulle sellainen kaino pyyntö... Joanne aloitti vaisusti.
– Kerro!

– Voisitko sinä muuttaa minutkin?
– Mitä? naurahdin epävarmasti.
– Niin, siis ihan oikeasti! Voisitko?
– No totta kai siinä tapauksessa ellet sinä halua ettei Pearl...
– Ei Pearl, eikä Alexander! Sinä! Vain sinä!
– No, odota siinä, minä käyn kysymässä Pearlilta.

Lähdin kävelemään sekaisin tuntein Pearlin ja Alexin huoneeseen. Mitä jos Pearl kieltäisi minua? Mitä minä sitten sanoisin Joannelle!?

Koputin hellästi oveen – tai, yritin koputtaa hellästi, mutta koska en hallinnut ilta-aikaan voimiani, löin oveen melkein reiän...
– Kukkuu, onko ketään kotona? kysyin, ja kurkistin ovesta sisään.
– Ei se käy! Pearl sanoi heti kättelyssä.
– Niin mutta miten...
– Neiti unohti varmasti että luen ajatuksia.
– Ai pahus... No, miksei käy? kysyin kiihtyen hieman.

– Sinä olet vasta muuttunut, et todellakaan hallitse voimiasi! Voisit imeä siskosi kuiviin!
– Mutt...
– Ei! Ei! Ja vielä kerran EI! Usko minua, minulla on monen sadan vuoden kokemus näistä asioista.

– No mutta etkö sinä sitten voisi... Tai, ei... Joanne nimen omaan halusi minut...  Mutta oletko ihan varma ettei se ole mahdollista...

– KUUNTELE NYT! Pearl karjaisi kyynelten yllättäen kirvotessa hänen silmiinsä.
– Pearl mitä...?
– KUUNTELE NYT MINUA HEZEL! Minä tiedän mitä kaikkea kauheaa siitä voi seurata! HALUATKO SINÄ TAPPAA JOANNEN? MITÄ?
Pelästyin suunnattomasti Pearlin äkillistä tunteidenpurkausta.
– Kuule ei sitten! Jos ei ole mitään ratkaisua, niin ei sitten! puuskahdin, ja lähdin huoneesta ovet paukkuen.
Ajattelin, että mitä siitä mitä Pearl sanoi. Kuohuin vihasta. Mikä oikeus Pearlilla oli loppujen lopuksi minua määräillä? Joanne oli aikuinen, minä olin aikuinen!
Juoksin nopeasti huoneeseemme, ja vinkkasin Joannen lähelleni.
– Älä nyt ajattele mitään, tehdään se nyt! kuiskasin innokkaasti, ja tartuin Joannen käteen
– Hazel... Oletko nyt varmasti kunnossa? Joanne sanoi arasti.


– Shh, ole nyt hiljaa, äläkä huuda! sihahdin kiihtyen, ja iskin hampaani Joannen käteen.
En osannut aavistaakaan mitä siitä seurasi. Veri, sen maku suussani... En voinut millään päästää irti, veri virtasi lämpimänä ja makeana ja vuolaana suuhuni...

– Eiköhän se riitä... Joanne sanoi vähän uupuneena.
– Ei vielä... Ei vielä.... hymisin, ja imin verta suuhuni minkä sain.

– Hazel, sattuu... Joanne parkaisi.
– Shh, ei enää kauan... Sanoin hiljaa.
– Hazel... Joanne ruikutti, ja rimpuili irti.
 – Älä nyt heilu, sattuu vielä enemmän! sihahdin suupielestäni.
Äkkiä arvaamatta Pearl juoksi huoneen halki, potkaisi Joannen syrjään, ja läppäisi minua vampyyrin voimin oikein olan takaa.
– SENKIN VASTUUTON HULLU! Pearl karjaisi.
– Etkö sinä nyt viimein käsitä? Sinä olisit voinut TAPPAA siskosi!
– Enhän minä, olin juuri lopettamassa...
– Ai että oikein lopettamassa, miksi Joanne sitten vaikersi, ja hänen ajatuksensa olivat pelkkää tuskaa?

– Pearl yritä ymmärtää! Minä luulin että Joanne...
– Ai että oikein ymmärtää? Pearl sanoi kylmästi.
– Joanne halusi että minä teen sen, ja pian! Minä säälin Joannea.

– No, annetaan sen olla! Mutta muista että minä kuulen jokaisen ajatuksesi! Pearl sanoi .
– Anteeksi... mutisin hiljaa, ja käänsin katseeni hetkeksi pois.

– Ei puhuta siitä enää! Pearl komensi, ja sai aikaan hiljaisuuden.
Katselimme seinille, ja minä yritin kuumeisesti olla ajattelematta mitään.
– Tuota Pearl...


– Niin?
– Miksi Maria ja Diane tulivat tänne viime viikolla?
– Ai että miksi? No, minä voin kertoa ainakin sen, että minä itse pyysin heitä molempia tulemaan.

– Siis tulivatko he ainoastaan katsomaan minua?
– He ovat ystävällisiä, ja oli Marialla asiaakin.
– Niinkuin mitä?

– En minä saisi kertoa, lupasin Marialle... Pearl aprikoi.
– Kerro nyt edes vähän...
– No, se liittyy tämän talon asukkaisiin.
– Ja?
– Ei muuta! Lupasin pitää suuni kiinni.
– Höh...
Istuimme jälleen olohuoneessa porukalla, kuunnellen Pearlin soittoa.
Olgakaan ei ollut rähissyt meille sen jälkeen kun minulla oli ollut syntymäpäiväni.

Siinä paha missä mainitaan... Olga astui huoneeseen, mutta tällä kertaa hän ei komentanut ketään seisomaan, eikä Pearlia lopettamaan.
Katsoin hämmästyneenä Olgaa, joka näytti lähinnä pelokkaalta.

– Olettekohan te nuoret liikaa sisällä... Olga aloitti varovasti.
– Mitä? Pearl sanoi, ja lopetti soiton.
– Siis eh... Eikun... Niin, siis oletteko te liikaa sisällä, koska te olette tuota... Hmm... Ihan kalpeita...
Sanan kalpeita hän lausui niin hiljaa, että sen tuskin kuuli.

– Minulla, tuota... Minulla on omat epäilykseni... Olga aloitti.
– Jaa että oikein epäilykset? Alexander nauroi.
– Niin, siitä mitä te olette!
Laskeutui kalman hiljainen tunnelma. Kaikki olivat ihan hiljaa, ja katselivat ympärilleen, lopulta kaikki tuijottivat kiilusilmillään Olgaa.
– Te olette jotain kummajaisia! Olga julisti.
– Jaaha, nyt mennään taas haukkumisen puolelle... Joanne nauroi.
– Luuletteko te etten minä näe noita kulmahampaita? Olga sanoi vähän ivallisesti.
– Jaa näitä vai? sanoin, ja hymyilin leveästi esitellen hammaskalustoni kulmahampaine päivineen.
– Juuri noita! Olga sanoi osoittaen kulmahampaitani!
– Noita pirun kiroamia kulmahampaita! Te olette vampyyrejä! Kirottuja vampyyrejä! Olga huusi, ja otti pari askelta taakseppäin.
– Nyt minä soitan poliisin, hän vieköön teidät pois! Olga jatkoi,ja alkoi kaivaa kännykkää taskustaan.
Päässäni muhi nopea hätäsuunnitelma. Jos Olga soittaisi poliisit, sillä aikaa me voisimme ärsyttää häntä, ja kun poliisit tulisivat, meillä olisi tappelu kesken Olgan kanssa, ja hän saisi syytteen lasten pahoinpitelystä.
Toistin tätä ajatusta päässäni, ja pian sekä Olgan että Alexanderin katse kääntyi puoleeni.
– Hyvä! Pearl sanoi, ja kääntyi Olgan puoleen.

Pearl solvasi Olgaa, ja osoitteli häntä, ja pilkkasi häntä, kunnes Olga ärsyyntyi niin paljon, että kävi Pearlin kimppuun.
Tappelu oli täydessä käynnissä, kun poliisi tuli taloon.
Joanne oli juossut tätä vastaan, ja huutanut että Olga oli käynyt Pearlin kimppuun, ja hakkasi tätä parhaillaan.


Poliisinainen juoksi olohuoneeseen, ja alkoi kuullustella Olgaa.
– Oletteko te hullu nainen? Hakkaatte orpokotinne lapsia? nainen huusi.
– Nyt me lähdemme kamarille!
– Mutt... En minä mitään tehnyt! Lapset ne hyökkäsivät! Olga alkoi puolustella.

– Kuinka te kehtaatte syyttää lapsia? nainen sanoi kylmästi.
– Minä, syyttä! Minä kerron vain totuuden!
– Nyt mennään! nainen sanoi, ja ohjasi Olgan ovelle.
Katselimme toisiamme hämmästyksen ja ilonsekaisin tuntein. Olga vietiin pois, poliisiasemalle, ehkä jopa vankilaan! Pääasia oli, ettei hän tulisi enää koskaan takaisin.

Olga käveli nokka pystyssä olohuoneen poikki, ja mulkoili samalla meitä kaikkia.
– Minä tiedän mitä te olette! hän suhahti kun kävleli ohitseni, ja katosi pian ovesta ulos.

– Pärjäilkää, ette kai tetäysi-ikäiset nyt hajota taloa?! poliisi huusi, ja lähti kävelemään Olgan perään.
Tuijotimme hämmästyneinä toisiamme, ja seisoimme suut auki kuin mitkäkin kalat. 

– Ei ole totta! Pearl hihkaisi, ja remahti täyteen nauruun.
Pian kaikki muutkin liittyivät yleiseen iloon, ja nauroivat ihan kippurassa.
Nauru oli ehkä seurausta hämmennyksestä, tai ilosta. Ketään ei kuitenkaan kiinnostanut miksi me nauroimme, kaikki vain riemuitsivat Olgan lähdöstä.
– Iiiihanaa! kiljaisin, ja hyppäsin Alexanderin vahvoille käsivarsille.
– Tämä on ihan uskomatonta! nauroin kiikkuessani Alexanderin käsivarsilla.
– Ihan epätodellista! Pearl totesi Joannen kanssa kuorossa.

– Mitäs sitten? kysyin hiljaa.
– Koko maailma on auki! kaikki kolme vastasivat minulle yhteen ääneen.

Nonni, mitäs tästäkään nyt sanoisi... Teksti on paikoin vähän tönkköä, mutta tärkeintä on että kerrotte risunne ja ruusunen kommenteissa <3

10 kommenttia:

  1. Tässä on ainakin yksi hyvä puoli; lehmästä päästiin eroon! Kerronta jökkii aina silloin tällöin, mutta kyllä sitä ihan mielellään lukee. Olet saanut aikaan vaikuttavasti tämän koko tekstin ja kuvien pätkän nivoutumaan yhteen.

    Siis tykkälen tästäkin osasta aika lailla.

    P.S. EKA!

    VastaaPoista
  2. Hihii, päärynä eka... Surprise :DD
    Joo, munstakin oli ihanaa kun sain kirjotettua sen lehmänaisen ulos, mutta ehe... Arvatkaa vaan jatkuuko tarina ilman Olgan sukulaisia XD (oho, oops, spoilaan... :O)

    VastaaPoista
  3. PERSE! Mutta, oli mulla oikeetakin asiaa. Mun blogin nimi (Runoja rajan tuolta puolen) lyhentyi nyt muotoon Rajan Takaa. Ois kiva jos viittisit sen muutella :)

    VastaaPoista
  4. Jee uusi osa!:)Ei muuten tarvii hidastaa päivitysväliä, tää on just hyvä näin. :) Se on kiva ettei tarvi kuukautta odotella, niinku aika monessa muussa pitää. Eli miun mielestä ei ainakaan tarvi hidastaa tahtia.

    Hyvä että olga lehmä saatiin pois kuvioista. Teksti tosiaanki tökki hieman, mutta ei se mitään. :) Niin ja miten sait kuvattua ton kohdan, missä Joannea muutetaan vamppyyriksi? Ja miten sait sille tollasen ilmeen? :D Uutta osaa vaan! :)

    VastaaPoista
  5. No joo, tosta Joannen muuttamisesta vampyyriksi... -kröhöm-
    VAROITUS! TÄSTÄ TULEE ROMAANI

    Elikkä, ensin laitoin Hazelin muuttamaan Joannen. Sitten rupesin asettelemaan Pearlia oven taakse, yhtä kuvaa varten mikä ei kuitenkaan tullut koskaan osaan.
    Kun käänsin takaisin Hazeliin ja Joanneen, oli se pirhanan Hazel ehtinyt jo purra...
    No, ei siinä mitään... Passitin Joannen vaatekaapille, ja otin kopion laariin. Sitten menin muoksimaan kaupunkia, tein Joanne-kloonista perheen, ja liitin sen orpokotiini.
    Seuraavaksi varmistin että saisin varmasti kuvan siitä puremasta, ja vein klooni-Joannen ja Hazelin heiän huoneeseensa.
    Sitten laitoin Hazelin eka puremaan kloonia, ja sitten muuttamaan, ja räpsin intensiivisesti kuvia, ja yritin pitää oikean Joannen kaukana.
    Toi kuva mistä kysyit, tuli siltä hetkeltä kun Hazel iski hampaansa kloonin nahkaan.
    Kun tämä oli tehty, laitoin testingcheatsin koodiluukkuun, ja klikkasin kloonia, ja poistin kohteen :P

    Siinä selkokielinen romaani :DD

    VastaaPoista
  6. JJoo, ihan hyvä osa oli taas :)
    Täällä oli jälleen niitä häiritseviä ja-sanan eteen laitettuja pilkkuja muutama :( Ja jotain muitakin virheitä oli mutta en nyt muista niitä.
    Ai että Joannekin on ny sitten vampyyri :o
    Päästiinhän siitä mummerostakin :D Kauhistuin kyllä tossa kun sanoit että sen sukulaisia tulee ilmaantumaan D: Mitähän näille neljälle tulee vielä tapahtumaan?
    Äbybäbää. En tiiä yhtään mitä pitäis kommentoida joten taian vaan suosiolla jättää tän tähän ja jään oottamaan uutta osaa.

    VastaaPoista
  7. En kommentoinut tuota edellistä osaa, kun en ehtinyt :P

    Mutta tämä oli mielestäni parempi, edllinen tökki hieman kerronnallisesti. Juoni kyllä eteni, mutta tarinan kuljetus ontui hieman, kaikki tapahtui jotenkin liian nopeasti. Tässä taas kerronta oli sujuvampaa.

    Tekstien kannalta olisi muuten parempi, etteivät ne olisi kuvatekstinä, vaan ihan blogin tekstiosassa, ja eivät keskitettyinä. Kuvatekstinä teksti on hieman pinetä, ja keskitys haittaa mua aika lailla. Jos tekstiä olisi enemmän per kuva, keskittäminen tekisi lukemisesta hyvin hankalaa.

    Olgasta sen verran, että hän on koko ajan ollut minusta tarinan kliseisin hahmo, sellainen perussekopää aikuinen, joka haluaa pilata nuorten jutut. Jos vielä luot tarinaan aikuishahmoja, yritä miettiä sitä, miten aikuiset oikeasti käyttäytyvät, eikä sitä, miten heidät usein laitetaan kirjoissa tekemään ;) – näin saat aikaan uskottavampia hahmoja. :)

    Tykkäsin tuosta jännitteestä jonka loit sisarusten välille tuossa muuttamistilanteessa, ja siitä kuinka pearl oli sitä vastaan. Olisit voinut viedä sen pitemmällekin, kasvattaa jännitystä vielä lisää, mutta oli se näinkin ok.

    VastaaPoista
  8. banssu:
    Nyt päätin tehdä parannuksen pilkutuksessa, ja aion kirjoittaa koko soopan ensin wordiin, ja liittää sen lopuksi tänne.
    Ja tuota noinniin... Hmm... Ensi osassa ainakin saatte tutustua Olgan lähisukulaiseen, ja myöhemmin tarinassa jälleen Olgaan! :D

    ubasti2010:
    Voin yrittää muuttaa tekstit niin, että ne ovat ihan kunnolla, se on vain ollut aika epäkäytännöllistä, kun kuvat sen seurauksena pomppivat seinille jne. Katsotaan! :DD
    Olga on ollut tuollainen kiukkupeppu lähinnä sen takia, etten oikein tiedä mitä hänen kanssaan tekisin, sillä Olgahan on aina se, joka saa suurta draamaa henkilöiden välille, ja taitaa itsekkin olla vähän draamaa :)
    Tilannetta olisin vienyt pidemmällekkin, mutta ilkeä bittiapinamonsteri söi kuvat! :'(

    Kiitos kovasti tähän mennessä kommentoineille! Arvostan! -kumarrus-

    VastaaPoista
  9. Voi harmi! Etkö enää jatkakkaan tätä tarinaa? Ei näy uusia osia? Tai sitten en ole vain löytänyt niitä... Mun mielestä tässä sun tarinassa ei ole mitään moitittavaa ja sivujen ulkoasukin on aivan loistava! Jos joskus jatkat tätä ( toivon itse oikein kovasti ) niin jatka samaan malliin <3<3<3

    VastaaPoista